Ohita valikko
Kaksi naista katsoo eteen ylös samaan suuntaan

Tervehdys kansainvälisestä Blue Cross -työstä!

Afrikassa päihteiden vaikutukset ovat vielä moninkertaiset köyhyyden, työttömyyden, terveydenhuollon rajallisuuden ja sosiaalisen tuen rajallisuuden takia.
JAA

Vuonna 2017 meillä on monia mielenkiintoisia mahdollisuuksia päästä tutustumaan eri maissa tehtävään kristilliseen päihdetyöhön. Maailmanlaajuisesti alkoholipolitiikkaan ja kristillisen päihdetyön tekemiseen vaikuttavat samankaltaiset yhteiskunnalliset paineet.

Samaan aikaan on yhä selkeämmin alettu ymmärtää päihdetyön merkitystä. Kaksitoista seitsemästätoista YK:n kestävän kehityksen tavoitteesta joutuu käsittelemään päideasioita toteutuakseen kunnolla.

Omassa työssäni pyrin tuomaan esille päihteiden vaikutusta yhteiskuntamme kaikilla osa-alueilla. Afrikassa päihteiden vaikutukset ovat vielä moninkertaiset köyhyyden, työttömyyden, terveydenhuollon rajallisuuden ja sosiaalisen tuen rajallisuuden takia.

Etenkin nuorilla sukupolvilla on riski syrjäytyä länsimaisia ihanteita seuraamalla- tapoja ja tottumuksia ei voi noin vain siirtää kulttuurista toiseen ilman haittavaikutuksia.

Tule tukemaan elämäntaitoprojekteja Tsadissa ja Kongossa

Haluan innostaa sinut mukaan tukemaan International Blue Crossin kahta projektia. Life Skills- projektit Tsadissa ja Kongossa (Brazzaville) kaipaavat sekä osaamisen vaihtoa, että taloudellista tukea toimintaansa.

Kumpikin on korkealle arvostettu projekti kansainvälisten kehitysyhteistyöstandardejen valossa ja siksi ne saavat osarahoitusta Sveitsin ulkoministeriöltä. Silti nämä hankkeet tarvitsevat omarahoitusosuuden ja siinä me eurooppalaiset voimme auttaa.

Olisiko teidän järjestönne kiinnostunut oppimaan lisää näistä hankkeista ja jopa järjestämään pieniä varainkeruutempauksia paikallisesti?

Jos olet kiinnostunut tule mukaan uuteen kuukausittaiseen kansainvälisten asioiden skypepalaveriin. Pidämme kokoukset suomeksi ja jos meillä on ulkomaisia osallistujia, tulkkaan aina tarpeen mukaan. Katso osallistumistiedot alta.

Tanskan vierailu, osa 2

Tänä vuonna lähdemme uudestaan Tanskan vierailulle. Viime vuonna saimme nähdä TUBA-ohjelman loistavasta asiakasseuranta- ja arviointisysteemistä vain pikku raapaisun. Tänä vuonna eurooppalaiset Blue Cross -järjestöt on kutsuttu Tanskaan oppimaan lisää.

Järjestän reissun myös Suomesta, joten jos haluat mukaan varaa aika kalenteristasi ja maaliskuun aikana ilmoittelen matkapaketista tarkemmin.

Tutustu alustavaan ohjelmaan (englanninkiel.)

Tule mukaan alkoholipolitiikan seminaariin Tallinnaan ja kauemmaksikin

Eurocare, European Alcohol Policy Alliance, on organisaatio, jossa toimii terveysjärjestöjä 25 Euroopan maasta. Se on Euroopan johtava alkoholipoliittista vaikuttamistyötä tekevä toimija.

Ensi syksynä on tulossa Euroopan alkoholipolitiikan seminaari Eurocare 18-20.10 Tallinnaan ja myös sinne olisi upeaa saada iso edustus Suomesta. Järjestämme tänne myös sivutapahtuman eurooppalaisille Blue Cross -organisaatioille. Tästäkin tulee tietoa kevään mittaan kun ohjelma selvenee.

Lisäksi oikein rohkeille ja alkoholipolitiikasta kiinnostuneille Global Alcohol Policy Conference on Melbournessa 4-6.10.

Lue lisää

Ollaan yhteydessä kerran kuussa!

Tule mukaan kuukausittaisiin Skype-palavereihin oppimaan lisää kansainvälisistä kuvioista. 

Skype-puhelut kuukauden ensimmäisenä torstaina 2.3 lähtien klo 9.00-10.30.

Laita sähköposti Annelle a.babb@ifbc.info ja saat tiedot osallistumiseen. Annen skypenimi annebabb, joten voit soitella muutoinkin 🙂

Anne Babb
Kansainvälisen Sinisen Ristin pääsihteeri
Twitter: @ifbcgs 

Katso myös:

International Blue Cross Facebook

Kansainvälisen Sinisen Ristin lausunto Suomen hallituksen esityksestä uudeksi alkoholilaiksi