Ohita valikko

Tee luova teko - lähde kävelemään

JAA

Monesti hyvät asiat ovat yksinkertaisia. Fitnessbuumin jalkoihin on jäänyt yksi parhaista yksinkertaisista asioista, kävely.

Kävelyllä luontoympäristössä on vakuuttavat perusteet hyvinvoinnin kasvattajana. Monet filosofimme ovat luoneet ajatteluaan kävellen: Aristoteleleen johdolla antiikin filosofit hioivat ajatuksiaan Ateenassa sijaitsevassa Lykeionissa. Koko koulukuntaa kutsuttiin peripateettiseksi kouluksi (kreik. kävelevä).

Thoreau ja Rousseau  loivat ajatuksensa kävelemällä metsäisessä luonnossa. Uuden Testamentin sivuilta löytyy paljon kertomuksia siitä kuinka nämä maailmanhistoriaan painuneet keskustelut käytiin kävellessä. Pyhiinvaelluksien yksi salaisuus on käveleminen – fyysinen liike liikuttaa myös mieltä ja henkeä. Mahatma Gandhi oli myös kuuluisa kävelyretkistään, joita tehtiin välillä porukalla.

Kävely lisää luovuutta. Nykypäivien profeetoista esimerkiksi Steve Jobs ja Facebookin perustaja Mark Zuckerberg kehittelivät ajatuksiaan kävelykokouksissa. Stanfordin yliopisto on tutkinut kävelyn vaikutusta luovuuteen ja todennut, että liike lisää luovuutta 60 prosentilla.

Kävely ulkoilmassa alentaa myös stressiä ja palauttaa keskittymiskyvyn nopeasti. Ulkona liikkuvat ryhmät ovat olleet testeissä aina ylivoimaisia ongelmanratkaisijoita sisällä pakertaneisiin verrattuna.

Lisäksi kävely on halpaa ja aina mahdollista. Voit hyödyntää lähiympäristöä, ulkoilualueita, kansallispuistoja. lähimetsiä, tutustua uusiin kaupunginosiin kävellen tai patikoida maaseudulla.

Yksi mielenkiintoinen sovellus kävelystä ovat hyvinvointipolut. Näistä hyvä esimerkki löytyy Pitkäniemen sairaalan alueelta. Tampereen ympäristöpsykologian laitos on tehnyt reitin, jonka varrella on pohdiskelurasteja.

Kunnianhimoisemmille löytyy myös pitempiä patikkamahdollisuuksia. Yksi uusimmista on pohjoismainen Pyhän Olavin vaellusreitti, joka kulkee Suomen saariston kautta Norjaan. Tämä on loistava vaihtoehto Etelä-Euroopan pyhiivaellusreiteille.

Kävely on yksinkertaisuudessaan viehättävää; vapaata ja helppoa. Kävelyn filosofian kiteyttää hienosti Junnu Vainio: Käyn ahon laitaa ilman paitaa, ei estä kukaan kun matkaa teen.

Helli siis mieltäsi ja ruumistasi ja lähde kävelemään!

Tuomo Salovuori
projektipäällikkö
Vihreä veräjä- hyvinvointia luonnosta
tuomo.salovuori@sininauha.fi
@vihreaveraja

Kirjallisuutta:

Stanfordin yliopisto (Opperzzo, M., Schwartz, D.L. (4/2014) Give Your Ideas Some Legs: The Positive Effect of Walking on Creative Thinking
Tuomo Salovuori, Luonto kuntoutumisen tukena, Mediapinta 2012
Biotalous.fi: Hyvinvointipolku helpottaa stressiä ja herkistää aistimaan
Kävelyn filosofiaa. Kirjailija: Frédéric Gros Alkuteos: Marcher, une philosophie.