Eräs vanhempi pyysi minua tuekseen pikkukaupungin sosiaalitoimeen. Hän oli menossa kuulemaan päätöstä, joka liittyi lapsen huostaanottoon. Huostaanotto oli tarkoitus nyt purkaa.
Lupauduin mukaan, sillä vierailu olisi minulle näköalapaikka siihen, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Vierailu sosiaalitoimessa tulisi olemaan minulle ensimmäinen.
Huomasin pelkääväni. Pelkäsin instituutiota, sosiaalityöntekijöitä, byrokratiaa ja valtaa. Pelkäsin, että sosiaalityöntekijät eivät laske minua, ulkopuolista henkilöä, palaveriin.
Kun astuimme huoneeseen, meitä vastapäätä asettui istumaan neljä sosiaalityöntekijää sekä molemmat sijaisvanhemmat. Biologinen vanhempi olisi ollut yksin, ellen olisi ollut hänen kanssaan.
Tilanne pelotti minua edelleen. Kuinka paljon lastensuojelun palveluja tarvitsevat vanhemmat pelkäävät asioida sosiaalitoimessa? Miltä heistä mahtaa tuntua, kun heidän vanhemmuuttaan arvioidaan ja he kuulevat viranomaisten päätöksiä, jotka koskettavat heidän ja lasten elämää ja tulevaisuutta?
Auttamistyön helmi on vanhempien kokemus ymmärretyksi tulemisesta ja mahdollisuudesta kertoa elämästään.
Tulla näkyväksi pelkäämättä seurauksia.
Tarja Hiltunen
läheistyön kehittäjä
tarja.hiltunen@sininauha.fi
@tahehi11